Joskus lukemastaan tietää, että se on tarkoitettu taiteeksi eikä viihdyttämään. Siinä ei sinällään pitäisi olla mitään vikaa. Mutta kun aihetta käsitellään vastenmielisyyksien kautta, ja rujoudella sekä karmeudella osoitellaan, että nyt on kyse ns. vakavasti otettavasta taiteesta eikä mistään hömppä-sarjakuvasta, saan ainakin minä kovasti näppylöitä. Witchcraft on tällainen teos.
Teoksella on tekijöitä kokonainen ryhmä. Ensilukemisen jälkeen olin varma, että tekijät olisivat naisia. Sen verran tiukkaa yltiöfeminismiä ja varsinaista misandriaa tarinoissa esiintyy. Yllätys olikin täydellinen kun tarkistin tekijäryhmän: Käsikirjoittaja James Robinson. Piirtäjät Teddy Kristiansen, Peter Snejbjerg, Michael Zulli, Steve Yeowell. Kova porukka nykysarjakuvassa, käsittääkseni. Jostain taustalta löytyi ainoana naisena Alisa Kwitney, ja hänelle oli rooliksi nimetty "Fourth Witch", jotenkin sisäpiirivitsinä. Taitaa olla toimittajan (editor) roolissa.
Tarinan teemat ovat kostossa ja raiskauksen sekä muitten väkivallantekojen valtapelissä. Nämä inhat aiheet on piilotettu noituuden tarinaan ja symboliikkaan.
Prologi sijoittuu Britanniaan Rooman vallan aikana. Piirtäjänä Kristiansen, joka jatkaa myös aikakausien välillä jossain astraalitasolla noitien toimintaa seuraavien kolmen naisjumalan kuvauksien piirtäjänä. (Varsinaiset kolme lukua on nimetty näitten kolmen jumalan, tai jumalattaren kolmen avatarin, mukaisiksi.)
Ensimmäinen osa on nimeltään 'Maiden' ('Neitsyt'). Se sijoittuu keskiajalle, ja piirtäjänä toimii Snejbjerg. Nuoren morsiamen kohtalon, nunnaluostarin ja noitavainojen kautta kuljetaan onnettomaan loppuun, kuinkas muuten.
Toisen osan nimi on 'Mother' ('Äiti'), piirtäjä Zulli. Tässä osassa päähenkilö onkin mies, joka elää kaasulyhtyjen ja Dickensin Britanniassa, törmäten sekä mustalaisten kostoon että noitien elämääruokkivaan suojeluun.
Kiinnostavin osio, jossa myöskin kynän jälki on vahvinta ja mieleenpainuvinta. Tosin aihepiireissä ja juonenkäänteissä on oma kestämisensä, esimerkkinä alla oleva kuva mustalaisen kostosta.
Viimeisessä osiossa ollaankin sitten ilman yllätyksiä nykyajassa. Osion nimi on 'Crone' ('Akka'), ja Yeowellin piirtämään tarinaan on kerätty taas joitakin inhotuksia. Symbolismia unohtamatta, vanhainkodista uuden tyttövauvan syntymään kuljettaessa ollaan selkeästi elämän kiertokulussa. Osoittelevastikin, mikä aina minua ärsyttää.
Kaiken kaikkiaan teos, josta en pidä, ja jonka lukeminen on rankka kokemus. Toki se on todella hienosti tehty ja taiteellinen, mutta minua se lähinnä kuvottaa. Voin suositella lukemista vain niille, jotka ovat jo lukeneet riittävästi iloisia Aku Ankkoja tai Karvisia alle, ja haluavat tasapainottaa hyvää oloa jollain raskaammalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti